Oli taas aika lähteä riekkumaan poikain kanssa pariksi viikkoa tuonne Euroopan mantereelle. Edellisestä kerrastahan oli jo ihan tarpeeksi aikaa. Alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä tiivis rundi lähinnä Puolassa ja sen lähiympäristössä, mutta kaikkien säätöjen jälkeen löydettiin itsemme aina Leipzigista asti. No, ei se mitään. Sinne mennään minne päästään. Yhdeksän hengen joukkue koostui kahdesta bändistä ja yhdestä roudariastronautista: Herot: Jaska, Tommi, Mikko, Tuukka ja V-P (allekirjoittanut); Funit: Vesa, Teemu ja Riku sekä avaruuden parrakas nainen distron takana: Buzz Mönkkönen. Kulkuvälineenä tuttu ja turvallinen yhdeksän hengen mersu Günther, edessä muutama tuhat kilometriä ja kymmenen keikkaa.

4.12. Helsinki - Riika, Latvia
Aikainen herätys ja treenikselle pakkamaan paku. Mikko ja Tuukka olivat painaneet paitoja pari viimeistä yötä, mutta osa oli edelleen silittämättä, pakkaaminen jäänyt aamutunneille, ja ennen kuin oltiin edes lautalla täristiin vielä Helsingin aamuruuhkassa, että miten äijän käy. Lautalle kuitenkin ehdittiin ja koska disko oli kiinni vietimme Suomenlahden ylityksen yökerhon puolella tytöistä alentavaan sävyyn keskustellen, piereskellen ja lattioilla nukkuen. Eli ei kauan mennyt kun hommaan orientoiduttiin sen tarvitsemalla vakavuudella. Sipsejä ei tosin syöty.
Tiet ja ajokulttuuri idässä tekee jo pelkän autossa istumisen mielenkiintoiseksi. Kaksikaistaisella tiellä saattaa olla kolmesta nejään autoa rinnakkain kun vastaantuleva rekka ohittaa hitaampaa rekkaa ja kahtamiljoonaa ajava nousukas pyrkii samaan aikaan Güntherin ohi. Lisäkaistoina toimii ojat. Riikaan saavuttiin kuitenkin ajoissa ja hengissä. Jäi siis aikaa venailulle. Tämän keikan oli paikallinen heppu nimeltänsä Edgars hoitanut viime tingassa kun pari ensimmäistä keikkaa olikin yhtäkkiä peruuntuneet. Mouho on käsite joka kuvaa suurinta osaa keikkojen järkkäreistä: hyväntahtoisia säätäjiä joista ei välillä ota mitään tolkkua. Edgarsin mouhopitoisuus oli vähentynyt sitten viime tapaamisen, homma eteni rauhallisesti. Depo klubille päästyämme ihmettelimme viereisen pöydän meininkiä. Tytöllä oli nähtävästi syntymäpäivät, vähän väliä sisään tuli lisää poikia jakamaan suukkoja kukkakimppuineen. Herrasmiehiä nämä Latvian punkit. Kamat sisään ja sitten lisää venailua. Ruoaksi klubi tarjosi pitaleivät joissa oli leivän lisäksi pitaa ja salaattia. Kenellä meni nälkä? Kädet ylös. Nälkäisimmät lähtivät oitis ruokakauppaan, Riku, Teemu, Tommi ja Mikko lähtivät paikallisen hepun mukana tekemään lyhyttä haastattelua radioon. Teemu oli kehoittanut keikalle tulijoita "valmistutumaan kuolemaan", joten uhoamisenkin makuun oltiin päästy hyvissä ajoin. Depo toimii enimmäkseen diskoilutarkoituksessa. Viimeksi kun tehtiin soundchekkiä oli miksaajan kommentti että " I like to keep drum and bass luod", "joo, mutta kun meillä on kitaratkin…" No, tällä kertaa homma tuntui olevan paremmin hanskassa. Ohjelmassa oli vain suomalaiset sekä toisella puolella rekei levyjä pyörittävä ylirento 200 kiloinen kaveri. Depossa on hyvät puitteet, mutta ilmapiiri vähän jäykkä. Fun aloitti ja saikin osan porukasta innostumaan ja nyökyttelemään hyväksyvästi. Buzz hermoili distropoydän takana paikallisen valuutan kanssa, ja kun meikä vielä kävi vähän siinä kertomassa joidenkin levyjen hintoja, latin kurssin (päin helvettiä) ja ihan vaan vittuillakseni säätämässä, oli avaruuksien pilottimme verenpainearvot suhteellisen epäterveellisellä tasolla. Heron aikana jengi innostui oikein joraamaan, mutta se taisi olla enemmänkin hyvän diskovalistuksen ansiota. Ei vaineskaan, rentoa soittoa, naamat virneessä sekä yleisöllä että meillä. Kerroin yhdestä uudesta piisitä: "if there's a god, he must be against all of us, or not… ", saimme Jessebändin leiman. Puhuisitte suomea niin ymmärtäisitte itsekin paremmin. Ilmeistä päätellen ihmiset saivat kuitenkin mitä odottivat. Mitä lie? Puhe diskoon menosta alkoi välittömästi keikan jälkeen, mutta tällä kertaa mentiin suosiolla nukkumaan paikalliseen lähiöön. Parkkipaikkaa vartioitiin läpi yön, maksoi euron, eikä kenenkään tarvinnut jäädä pakkaseen nukkumaan.

5.12. Riika - Disko
Toivo siitä että täällä olisi lämpimämpi kuin Helsingissä karisi välittömästi torstaiaamun valjettua. Ulkona -10°C. Muutenkin kylmyys seurasi meitä koko matkan. Wroclawissa oli lämpimintä, vain -5°C. Kymmenen päivää aikaisemmin samassa paikassa oli ollut plussaa 15 astetta. Autovuokraamossa oltiin luvattu että kyllä ne patterit sitten lämpenevät kun on kauemmin ajettu. No, kylmät olivat vielä viiden tunnin ajonkin jälkeen Riikaan. Kesällä rundatessa ne kyllä toimivat varsin tehokkaasti. Tasapaino tuntuu olevan vaikea saavuttaa… Oli rundin ensimmäinen välipäivä ja se vietettiin keskustassa samoillen. Paikallinen krshnaravinteeli täytti vatsat, Nellyn ja t.A.T.u:n kassut sekä ajohanskat Tommille löytyivät torilta. Helvetillinen tuuli ja koko päivä ulkona sai osan porukasta haikailemaan villasukkia. Illansuussa käytiin paikallisen punkkarin luona teellä. Jossain vaiheessa huomasin juovani teetä aidosta Arabian muumimukista, ja kukas muu siinä olikaan kuin Haisuli. Sattuipa sopivasti (niille jotka eivät minua tunne kerrotaneen, että olen pohjoisen pallonpuoliskon pahin yksittäinen otsonikadon aiheuttaja). Tässä vaiheessa selvisi, että Güntherin oli murtauduttu päivällä, ja mukaan oli otettu mitä ensimmäisenä käteen oli tarttunut, eli Tuukan ja allekirjoittaneen kassit. Toivottavasti löytyi käyttöä luonnoskirjalle, piirustusvälineille, hikisille keikkavaatteille, maitohappobakteereille ja Days of War, Nights of Lovelle. Keikkakalenterissa oli myös toinen aukko, mutta se täyttyi kun Tuukka sai illalla soiton Leipzigista, että voidaan soittaa siellä muutaman muun bändin kanssa. Homma näytti jo paremmalta ja sitä paikattiin edelleen lähtemällä diskoon. Tästä oltiin uhottu jo kolmen kiertueen ajan, ja niin paljon, että oli vaikea uskoa sen joskus tapahtuvan. Suhteellisen vilkas oli Riikan yöelämä torstaina. Hyvä että autosta päästiin ulos kun jo koko porukalla oli kädessä vapaaliput tissibaariin. Hot Summer Night lupasi lappu, mutta sinne ei kuitenkaan koskaan päästy, vaan aluksi "parille" johonkin opiskelijabaariin. Suhteellisen huonosti varustautuneelta dj:ä ei löytynyt kuin muutama hassu Curen ja Madonnan piisi. No, saihan silläkin vähän toimintaa aikaan. Paikka vaihtui, viimeiset vinkut juotiin hihoista ja siirryttiin ballroomilla varustettuun klubiin jossa ärsyttävä jumputus pakotti osan seurueesta tanssimaan koko illan. Riku ja Vesa pitivät yllä suomalaisimagoa vahtimalla touhua tiukasti tuopin takaa, Teemun jutteli ilmeisen mukavia paikallisten tyttölasten kanssa ja Tuukan kylkeen liimautui välittömästi tanssiseuraa, kun taas onnekkaammat saivat tanssia koko illan ilman häiriöitä. Tämä sama asetelma toistui läpi koko kiertueen, oli sitten kyse keikasta, diskosta tai mistä nyt milloinkin. Yllättävänkin pitkään jaksoi meidän houstimme katsoa toimintaamme, mutta jossain vaiheessa oli pakko lähteä nukkumaan. Tuukan oli välttämättä ostettava uusi hammasharja ja koska pikkipuodin pirkot eivät puhuneet sanaakaan suomea, eivätkä liioin englantia, ei Tuukan auttanut kuin otaa mimiikan keinot käyttöön. Valitettavasti hampaiden harjaaminen ja suihinotto näyttävät hämmästyttävän samankaltaisilta toiminnoilta.

6.12. Shalchinnkai, Liettua
Perjantai alkoi rapulalla ja päättyi semmoisiin murkinoihin pienessä Liettualaisessa kylässä, että ei paremmasta väliä. Siinä välissä ylitettiin yksi raja, ajettiin harhaan, oikaistiin sateen raiskaamalle kärrynpolulle, odoteltiin ja lähetettiin tekstiviestejä vanhentuneeseen numeroon, mutta ajoissa olimme kaikesta huolimatta. Shalchinnkai on pieni paikka Valkovenäjän rajan tuntumassa Vilnasta etelään. Keikkapaikkana oli Garage d.i.y. Autotalli nimensä mukaisesti. Huikea mesta, lämmin vastaanotto, jengiä noin 30 ja tupa täynnä. Skoudet kävivät tsekkaamassa tilanteen ja ajoivat ohi kun allekirjoittanut kyykki tien reunassa paskalla. Eivät kuitenkaan viitsineet tulla tarkemmin tutkimaan, eikä olisi kyllä kannattanutkaan, vatsa oli nimittäin aika sekaisin ja maitohappobakteerit jonkun latvialaisen nistin mahassa. Illan aloitti hauska paikallinen rumpu, basso, krustituplalaulu möykkä orkesteri Sc ja väki ilakoi. Toinen laulajista kuului kerhoon maailman söpöin tyttö jolla on maailman rujoin ääni. Silmä lepäsi siinä missä korvat vuotivat. Funit soittivat rennosti ja se näkyi, kaikki nauttivat ja osa laittoi jalalla koreasti. Ahdasta oli, kosteus tiivistyi kattoon. Liikettä riitti Herojenkin aikana. Ryömimistä, irvistelyä ja sitä tuttua sekoilua. Nupit pätkivät, soitto pyki, mutta oli perkuleen hyvä mieli. Loistava keikka. Levyjä ei siellä paljon osteltu ja liksa oli olematon, mutta mitä sillä on väliä jos tämmöisiä keikkoja järjestävät. Tiedossa oli ainakin 800 km:n ajo läpi yön Puolan teillä, mutta ennen sitä käytiin keikan järkänneen Dennisin luona syömässä, suihkussa ja venyttelemässä. Ja se ruoka, ou boi! Sitä oli niin paljon ja se oli niin hyvää ja rasvaista kotiruokaa, että useampi kuin yksi söi itsensä ähkyyn. Kiitos vaan sillekin äidille! Keitettiin vielä teetä termariin ja lähdettiin kohti Wroclawia.

7.12. Wroclaw, Puola
Kylmä oli kun ryssän helvetissä, patterit Güntherissä toimintakyvyttömänä, väki kömpi makuupusseihinsa nukkumaan. Tässä vaiheessa karisi loputkin rokkiperiaatteet: "ois voinu ottaa nuo pitkät kalsarit mukaan…" 18 tuntia myöhemmin patterit huusivat edelleen kylmää ja pojat pahasti myöhässä. Klubi oli nimeltään Katakumby ja keikan oli tarkoitus alkaa kuudelta koska kaupungissa oli samana iltana pari muutakin kiinnostavaa keikkaa johon osa yleisöstä oli myöhemmin menossa. Tämä selvisi tietenkin vasta sinne saavuttuamme. Oltiin paikalla yhdeksän aikoihin, mutta väkeä norkoili nurkissa ihan mukavasti. Kamat kasaan ja pellit auki. Homma oli äkkiä ohi, ei muistikuvia. Yöksi paikalliseen lähiöön, Günther vartioituun parkkiin ja mahat täyteen sellaista papukaalipierumäiskettä, että osa porukasta kupli ja poreili koko seuraavan päivän. Illan pimennossa oli sitten mukava kuunnella vitsejä ruotsalaisista taikureista. Väsynyt päätös väsyneelle vuorokaudelle.

8.12. Dresden, Saksa
Sunnuntaiaamu ja makuupussissa räjähdysvaara, vatsa oli kuin ilmapallo. Pojat tuumivat, että näinköhän meikäläistä voisi käyttää viiniämpärinä. Poreilua voisi seurata peräaukossa nököttävästä mittarista. Matkaan päästyämme Buzz valitteli etteivät Güntherin jarrut oikein pitäneet, ja muutenkin olimme tunteneet kummaa tärinää kovemmissa nopeuksissa, johon allekirjoittanut vastasi rennosti lattialla loikoillen että "ihan OK, musaa kovemmalle!", 150 km myöhemmin todettiin ettei jarruissa ollut pitoa lainkaan. Köröteltiin seuraavalle bensikselle ja jäätiin odottelemaan autohelpkommenia. Seurattiin hinausautoa läheiseen kylään, ja pysäköitiin paikallisen mekaanikon pihalle, joka tosin piti ensin hakea kalasta. Syötiin eväitä sisällä autossa kun jarruja hakattiin lekalla ja muilla välineillä, osia lensi sinne tänne ja lopulta vaihdettiin vielä jarrupalat. Julli piteli kädessään pientä johdonpätkää, "kaput" kuulemma, mutta Dresdeniin asti pitäisi ilman sitäkin päästä. Homma maksoi 200 euroa, eli hyvää joulua vaan siihenkin perheeseen. Dresdeniin saavuttiin vain pari tuntia myöhässä, mutta se ei huolestuttanut paikallisia. Jengi tuli kuulemma sen verran myöhään keikoille, että aikaa oli vielä runsaasti. Paikka oli nimeltään Az Conni, yläkerrassa toimi päivisin lastentarha ja alakerrassa soitettiin illalla punkkia ja juotiin viinaa. Talo oli sen näköinen, että siitä oli todella laitettu ajan kanssa, hyvät soittopuitteet, alakerrassa tyttelit vääntämässä pita-falafeleja, drinkkilistassa dead nazi, mitä muuta voi pyytää. Täytyy taas sanoa, että tuolla päin todella tiedetään mitä sana vieraanvaraisuus merkitsee. Luvassa oli kansainvälinen ilta, suomalaisten lisäksi soittamassa oli myös Scalene Japanista ja Moller Plesset Ranskasta. Myös Madara, edellisestä reissusta tuttu latvialaistyttö, jonka oli tarkoitus tulla kyydissämme aina Latviaan asti, tuli paikan päälle alkuillasta. Silitettiin loput paidat ja patchit ja otettiin rennosti. Porukkaa valui paikalle vain kourallinen, eikä itselläkään tuntunut jostain syystä oikein irtoavan. Quiet night, quiet stars. Fransmannit kiekuivat ja möykkäsivät ja saivat ainakin allekirjoittaneen ärsytysmittarin huutamaan punaista. Taidekoulu-junnausta, ei lähtenyt käyntiin ei sitten millään. Scalene soitti Botchin kaltaista alakulomusiikkia. Skarppia soittoa ja paljon koukkuja, mutta jotain määrittelemätöntä jäi silti puuttumaan. Yöksi päästiin oikein hostelliin. Jäin venyttelemään kun muut jatkoivat vielä diskoon. Olivat kuulemma vallanneet tanssilattian välittömästi.

9.12. Leipzig
Aamulla käytiin Tommin kanssa mersun merkkikorjaamossa laitattamassa puuttunut osa jarruihin. Tekivät työn ilmaiseksi, eli maksettiin vain muutama euro johdonpätkähässäkästä. Sitten Mikon kanssa levykauppoihin. Jumalattoman hyvät valikoimat, kuunneltiin sylillinen hip-hoppia ja elektroa, sääli ettei ollut pennin latia rahaa, sinne jäivät Anticonit ja muut. Koska oli lyhyt ajo edessä ei hötkyilty lähdön kanssa. Joku löysi tämän päiväsen keikan flyerin jossa seisoi, että myös Baseballin pitäisi soittaa siellä. Ovat Australiasta ja kävivät Suomessa soittamassa viulu- ja haitarivetoista kiukkuista poppia, ja ovat muutamille meistä tuttuja jo aiemmista meriiteistänsä. Olisipa mukava nähdä taas. Neljältä oli sitten kaikki pakattu ja valmiina, kyydissä Madaran lisäksi myös yksi paikallinen tyttö tulossa illan keikalle. Päästiin moottoritielle ja tuttu tärinä jota ei korjaamossa kuitenkaan oltu muistettu mainita muutti Güntherin yhdeksän hengen hierontavälineeksi. Pysähdyttiin ottamaan löpöä ja todettiin asemalla olevan myös korjaamo. Mekaanikkopoju ryömi Güntherin alle, heilutti jotain vitunmoista akselia ja totesi ettei sen pitäisi heilua lainkaan. Vika paikannettu. Pyörittelivät kaverinsa kanssa tovin viiksettömiä päitään ja tuumivat onko vehkeestä enää mihinkään. Hiki nousi ja pulssi tuntui kurkussa. Osa lähti kahvilaan odottamaan tuomiota ja tukemaan saksalaista postikortti- ja kantrikokoelmakasetti-kulttuuria.Yhtäkkiä homma oli kuitenkin selvä. 30 minuten und 20 euros. Saksalaista tehokkuutta parhaimmillaan, danke schön. Zoro on kymmenen vuotta vanha, nyttemmin ilmeisesti laillisesti vuokrattu, squatin oloinen mesta. Paljon romua ympäriinsä, koiria juoksentelemassa joka paikassa, jatsitupakan tuoksu sieraimissa vähän väliä. Eilisten bändien lisäksi soitti P.A.I.N. Englannista, Baseball oli joutunut perumaan koska yhdeltä heistä oli pöllitty passi Prahassa. Voi murhe ja suru, vaan enpä tiennyt tulevasta lohdutuspalkinnosta. Olin kuullut huhuja Zoron ruokatarjoilusta, mutta voi luoja! Pinaattilasagnea, tofukastiketta, uppopaistettuja lohkoperunoita, salaattia, sitä sun tätä, valkosipulipatonkia, omenapiirakkaa, ja Saksassa kun ollaan kaljaa ja virvokkeita niin paljon kun napaan mahtuu. Ah Ja! Mein Gott! Siinä tovi sulateltiin pötsejä ja ihmeteltiin maailman menoa ja järjestystä. Kaikki oli taas niin kaunista. Sali oli iso ja se täyttyi tasaista tahtia. P.A.I.N. on ilmeisen suosittu. Leppoisia nelikymppisiä sällejä soittamassa punkkia ja reggaeta sekaisin aika paljon esim. AOS3 :n (r.i.p.) malliin. Rumpalilla rytmi veressä ja ihonvärissä, ei pääse moni valkoinen mies tuota keinutusta lähellekään. Ilta oli hyvä, paitsi että joka bändillä oli teknisiä vaikeuksia, piuhat, bassot ja pedaalit pätki alituiseen. Yleisö ei ollut kuitenkaan moksiskaan, joraus jatkui välittömästi kun soitto saatiin taas käyntiin. Meininki venyi pikkutunneille asti turisten niitä näitä sille ken kaljapullo kädessä sattui vastaan osumaan. Selvisi että Sveitsissä tehdään eniten itsemurhia Euroopassa, Tokion vieraat tekevät vuoden 10 tunnin työpäiviä ja saavat sitten 8 päivää lomaa. Treenaavat studiossa jossa hirmuinen tuntiveloitus. Ahtaita paikkoja nuo suurkaupungit. No, olisi senkin loman voinut huonomminkin käyttää kuin tulemalla tänne mölyämään ja sekoilemaan. Ja Japanista kun olivat sateli kiitoksia sinne tänne, monta kokemusta rikkaampana palaavat pojat kotiin.

10.12. Nünchritz
Aamu sarasti silmään sellaisella voimalla, että jäivät unet turhan lyhyiksi. Tommi juotti ja kolvasi bassonsa jonkunlaiseen kuntoon, ja me muut nautimme puolenpäivän aamupalasta. Koska Nünchritz sijaitsee aivan lähimaastossa oli ohjelmassa muutama tunti vapaamuotoista lötköilyä, seiniin kirjoittelua ja tietysti levykaupassa käyntiä, mutta ei siitä sen enempää. Paikan puuhamies Rico on leppoisa ja vieraanvarainen hymypoika, ja itse klubi, Kombi, on hyvin varustettu paikka jossa homma toimii Saksalaisella tarkkuudella. Oli tiistai, eikä porukkaa paljon paikalle saapunutkaan. Nautinnollinen ilta, kaikki tyynni. Funilla oli Rikun kuumeen takia ehkä vähän laiskempi ote, mutta Herot hölmöilivät senkin edestä. Oltiin soitettu edellisinä iltoina suhteellisen rähinä osastoa, mutta tänään oli paljon rennompi setti. Puhuttiin saksaa ja urpoiltiin oikein urakalla; gerade aus, sehr schnell bitte. Ei olla turhaan kouluja käyty. Keikan jälkeen oli outo olo, ei niin loppuun puristettu kuin yleensä. Toimii se näinkin. Oli luvassa aikainen herätys. Halusimme viettää osan huomisesta Prahassa, tapaisimme koko kiertueen hoitaneen Aga tyttösen ja vegaaniherkuilla mässäillen, tietysti. Jengi valui kiltisti nukkumaan lämpimiin sänkyihin, mutta kai ne kaljat sieltä takahuoneesta joku kuitenkin yritti juoda…

11.12. Praha, Tsekki
Herätys kasilta, ihka uuteen suihkuun raaputtamaan ylimääräiset kokkareet pois, aamupalaa nassuun ja pakkaamaan Güntheriä. Saksan puolella oli Praha vedetty kylteistä yli, mutta todettiin sen vain olevan saksalaista vittuilua, ja jatkettiin samalla tiellä. Nebraska ja t.A.T.u soivat nonstoppina, aurinko paistoi vasten kasvoja ja Günterin sisällä oli lämmin ensimmäistä kertaa koko aikana. Jostain syystä olivat rajanylitykset olleet helppoja tällä reissulla, niin nytkin. Prahaan saavuttiin ajoissa, jäi aikaa mainituille asioille. Taas oli mahat turvoksissa ja reput täynnä tofu ja tempeh herkkuja, eikä oltu vielä päästy edes keikkapaikalle. 007 on klubi jossa on maailman nopein ja paras miksaaja. äijä tekee 20 minuutissa kaiken tarvittavan, soundit lavallekin älyttömän selkeät. Buzz laittoi distron pystyyn ja ensimmäistä kertaa koko kiertueen aikana jengi ei valittanut hinnoista. Käsittämätöntä, että maassa jossa elintaso on varmaan puolet esim. Saksan tasosta meni levyjä enemmän kuin siellä kolmella keikalla yhteensä. Muutenkin tehtiin niin, että laskettiin hintoja esim. Liettuassa ja Puolassa, vaikka olivat silti liian kalliita paikalliselle väelle, mutta on se nyt vittu jos saksalaiset eivät voi maksaa samaa hintaa kuin suomalaiset. Soittamassa ei ollut taas muita kuin me. Eikä tainnut Fun oikein upota straight-edge reppukansaan. Alkukeikan keskityin kuvien ottamiseen, ja nyt ne nähneenä voin sanoa, että ei olisi kannattanut. Loppukeikan ihmettelin suu auki kuinka hyvä bändi Fun oikeasti on, dynamiikkaa oli tullut kiertueen aikana helvetisti lisää. Sankarien keikka ei meinannut lähteä liikkeelle, ei sitten millään. Setissä oli neljä piisiä jäljellä, kun yleisön seasta kuului tervehdyksiä tutulla australialaisaksentilla vääntäen. Mikko oli lähettänyt sähköpostia ausseille, että jos ovat vielä Prahassa, niin tulisivat kuuntelemaan suomalaista punkkia. Baseballit siis talossa ja siitä uutta puhtia saaneena homma repesi siihen tuttuun riekkumiseen ja kiemurteluun. Soitettiin vielä Stupid vitun maailma ja hevipiisi ja jengi moshas. Kauhea hiki ja leveä hymy. Kävi ilmi, että aussit olivat olleet Tsekeissä viikon, soittaneet neljä keikkaa ja haisseet jonkun paikallisen nurkissa reput täynnä ganjaa ja sieniä. Tyytyväisiltä vaikuttivat vaikka olivat kohdanneet ihan kohtuuttomasti vaikeuksia. Balttiaankaan eivät päässeet ajoissa kun seurueen kahdella tyypillä oli passeissa Pakistanin, Egyptin ja Iranin leimat. Se on nimittäin kylmä sota taas. Paikalla oli myös Heron kassun julkaissut sälli. Hyväluontoinen ultramouho joka säntäili ympäriinsä, sääti ja sohlasi, mutta hymyili koko ajan. Paikan piti olla tyhjä yhdeltätoista, mutta kello taisi olla reilusti yli puolenyön ennen kuin suomalaiset oltiin kerätty ja pakattu Güntheriin. Jollekin oli tiedossa ensimmäinen yö autossa, parkkipaikka ei ollut riittävän turvallinen. Ulkona -10°C ja koska oli uhonnut koko matkan makuupussini loistavaa lämmöneristyskykyä, luovuttivat muut sovinnolla paikan minulle.

12.12. Czestochowa, Puola
Lämmin oli ja nukuin kuin pieni possu, mutta ilmeisesti hengityselimet eivät kylmyydestä tykänneet. Yksi flunssainen lisää. Läksimme Tescon kautta kohti Puolaa, matkaan tuhraantui kymmenen tuntia ja suomalaiset taas myöhässä. Paikallinen, ehkä maailman huonoin bändi aloitti puolen tunnin virittelyn Filutek nimisessä klubissa kamojen vihdoin saavuttua. Neljä tyyppiä jotka luultavasti kaikki halusivat soittaa aivan erilaista musiikkia ja antoivat sen myös kuulua. Kamalaa musiikkia kertakaikkiaan. Fun aloitti ja ensimmäisen piisin ajan jengi tyytyi notkumaan ja olemaan noin niinkun hieman kiinnostuneen näköisiä, mutta yhtäkkiä pitti pystyssä ja täynnä oi-henkselihonkkeleita ja takkutukkia kaatuilemassa sinne tänne. Porukka säntäili ja hosui sellaisella intensiteetillä, että pienempiä hirvitti. Eivät tainneet Funin pojat olla aivan tottuneita tuollaiseen. Välillä homma näytti kutakuinkin Full Housen keikalta. Tässä vaiheessa oli suurin osa retkueestamme tiedostanut paikalla olevien söpöjen tyttöjen käsittämättömän suuren lukumäärän. Vähästä se ilo revitään kun on tarvis, aijai kun lämmittää mieltä . Ruoaksi saatiin krustipataa kaalinlehdellä, lusikkana toimi myöskin kaalinpalanen, joten osa taisi syödä lusikkansa heti alkuun. Funin jälkeen lavalla alkoi pyöriä jotenkin niin tutun näköistä porukkaa ja hetken päästä todettiin Infektjan soittavan seuraavaksi. Soittivat taannoin Brother Inferiorin ja Herojen kanssa Suomessa. Taisi olla meidän kolmas keikka ikinä. Laulaja oli sekoillut Helsingissä kauheassa kännissä, ilman passia ja tietoa keikkapaikasta, käskenyt taksikuskin ajaa sinne missä on punkkikeikka, ja jollain ilveellä sitten löytänytkin ajoissa Oranssille, sammunut saliin ja herännyt parahiksi omalle keikalle. Ei kuulemma muistanut Helsingistä tuon taivaallista. Nyt Infekcja oli hieman ponneton, mutta laulajan vittuuntuneisuus ja ahdinko välittyi kyllä sellaisella voimalla, että tuli itselle oikeastaan hyvinkin onnekas olo. Rumpali leikitteli rumpujen takana ja ilveili kuin kuusivuotias asekaupassa. Skitso, mutta toimiva yhdistelmä. Oma keikka oli aika väsynyt, ei jaksanut puristaa, enkä viitsinyt paljoa kommunikoida tai liikehtiä. Ei pysty esittämään mitään, on vain oltava fiiliksiensä kanssa. Keikan jälkeen kaikkien jo aikaisemmin noteeraama paikan kaunein tyttö tuli sanomaan että kertokaa sitten kun haluatte lähteä, yösija, suihku ja papusoppa odottaa. Kröhm, homma meinasi mennä ihan lekkeriksi, mutta kuten arvata saattaa jäi kaikki vain puheen tasolle. Yöpaikka oli nurkan takana, autoa kuulemma vartioitiin samasta rakennuksesta, mutta ikkunoita ei parkkipaikan suuntaan kyllä ollut. Otettiin kuitenkin riski, majoituttiin pieneen huoneeseen josta Tuukka ja Jaska siirtyivät suosiolla toiseen huoneeseen puolalaisten sekaan, siellä pidettävistä bileistä huolimatta. Muut päättivät nukkua niin myöhään kuin mahdollista.

13.12. Lublin, Puola
Se mahdollisuus loppui aamuyhdeksältä, kun jostain kantautui julmettua möykkää joka tarkemmin kuunneltuna kuulosti joululauluta. Olimme jonkun sortin koulurakennuksessa, ja paikalliset koululaiset soittivat Hoosiannaa ämyrit täysillä. Puolalaisten koira oli taasen pitänyt räksynnällään Tuukkaa ja Jaskaa hereillä suurimman osan yöstä. Aamupalaksi papusopan jämät, piparminttu-teetä termariin ja kohti itää ja Lublinia. A-ha soi ja väki lepuutti silmiään. Tässä vaiheessa reissua alkoi porukka olla riittävän ryytynyttä nukkumaan milloin vaan, missä asennossa tahansa. Teemu esim. sitoi päänsä kaulaliinalla kiinni selkänojaan jotta pysyisi penkillä. Väsymyksen ja kaiken muun kolotuksen saattelemana heräsin jossain vaiheessa kenkien, kaljapullojen ja sipsipussien seasta miellyttävään tunteeseen siitä, että tyttöni makasi siinä vieressä, vaikka oli oikeasti tuhannen kilometrin päässä. Buzz Mönkkönen taiteili puolalaisen maantien urilla ja meikäpoika halaili ilmaa Güntherin lattialla. Keikka oli Lublinin vanhankaupungin alueella jonkun näköisessä varastohuoneistossa. Lämpötila sama kuin ulkona. Takka oli täynnä puita, mutta kun tiedustelimme miksei sitä nyt voi sytyttää, tuli vastaukseksi että: "the room is too cloudy". Mitäs siihen vastaan sanomaan. Ennen keikkaa joimme kahvit ja bisset erittäin miellyttävässä kuppilassa. Akustinen klezmer-musiikki soi ja pojat suunnittelivat joskus tapahtuvaa kiertuetta, jossa lavalla lausutaan runoja ja syödään sipsejä vuorotellen. Palattuamme oli Paczkarnia, eli paikka jossa soitimme, täynnä nuorisoa, lämpötila hieman mukavampi, ja paikallinen bändi, Singhaya, virittelemässä vetimiään. Yhdistelivät puolakrustia ja nyky-screamoa nuoruuden vimmalla, ja väki viihtyi. Funit seuraavaksi. Soitto kulki, hiki lensi ja ihmiset tanssivat vimmaisesti. Setissä ollut Alcohol Song herätti yleisössä kysymyksen, että ollaanko sitä puolesta vai vastaan. "Today I woke up soaked in my own piss… and then you came by" lausuu Teemu jossain vaiheessa kappaletta. Heroilla oli kaikennäköisiä teknisiä ongelmia, mutta kun soitto jatkui oli paikka repeämispisteessä. 20 piisiä myöhemmin, likomärkänä, sääret täynnä mustelmia ja kurkku tulessa, ei voinut kun hymyillä muistutukselle siitä minkä arvoista elämä on, sekuntiakaan en vaihtaisi tästäkään reissusta pois. Taas kun taas katsoin Infekcjan keikkaa ja sen laulajasta huokuvaa epätoivoa en ollut enää varma tuliko hyvä vai huono olo. Kuinka paljon paskaa voi yksi ihminen sisällään pitää? Keikan jälkeen päästiin vielä kotibileisiin syömään lämmintä ruokaa ja vähän levähtämään ennen Kaunasiin lähtöä.

14.12. Kaunas, Liettua
Kello näytti kahtatoista kun heräsin Kaunasista, olimme ajaneet yksitoista tuntia. Buzz tiesi lähellä olevan vegeravintolan, jossa sitten pidimme leiriä siihen asti kunnes saimme yhteyden illan promoottoriin. Alkuperäinen tarkoitus oli soittaa Green Clubissa Vilnassa, mutta poliisiratsioiden takia keikka oli siirretty Kaunasiin klubiin nimeltä Galera. Soittamaan oli tulossa myös Dr. Green Vilnasta ja heitä odotellessa oli hyvää aikaa sulatella loistavaksi osoittautuneen kasviravintolan antimia. Vilnan pojat toivat pa:n ja bassokamat, Tommin omien pätkiessä Lublinissa uhkaavasti. Punatiilinen opiskelija baari tuli tukahduttavan täyteen. 200 ihmistä, kuulemma enemmän kuin koskaan aikaisemmin, hengitysilmanlaatu oli vähintäänkin kuvottava. 30 sekuntia Dr. Greeniin alettua skan ja punkin sekoituksensa koko paikka tanssi. Ihmiset tanssi, pöydät, tuolit, bissetuopit tanssi, hyvän näköistä. Mielessä kävi, että näinköhän putoaa suomimöykkä Tohtoreiden suhteellisen kevyen annin jälkeen. Katin villat! Kesti suunnilleen yhtä kauan Funin aloitettua, niin yleisö moshas kuin viimeistä päivää. Paikassa ei ollut minkään sorttista lavaa, vaan bändit soitti lattialla yhdessä nurkassa, fiilis katossa. Eturivissä tytöt kihersi ja kävivät hiplaamassa Teemun hikistä rintamusta. Taisivat soittaa parhaan keikkansa ikinä. Harasoo! Ja sama homma jatkui Herojen aikana. Aivan tajuton meininki, soittimet olivat vaarassa kun yleisölle ei tahtonut olla tilaa, eturivi oli vaarassa kun soittimilla ei tahtonut olla tilaa lennellä sinne tänne, basson body halkesi lisää ja kitara pysyi suhteellisen epävireessä läpi koko keikan, keuhkoista lensi lattialle vihreitä klimppejä, joissa sitten myöhemmin tietenkin kieriskeltiin. Soitettiin taas viimeisenä piisinä heviä ja mosh kohdan alussa Tommi löi vahingossa bassolla katossa roikkuneen lampun pirstaleiksi pimentäen salin. Keikan jälkeen halailtiin jokaista vastaan tullutta, vaihdeltiin levyjä ja juotiin kaljaa. Olo oli kuin moukarilla murjotulla, keuhkoihin sattui joka askeleella ja väsytti niin saatanasti. Vaikka kiertue kesti vain kymmenisen päivää oli se ollut ainakin minulle ehkä raskain kaikista, mutta samalla tietenkin omalla tavallaan antoisin. Tästä toivutaan taas viikko tai pari (12.2.2003, keuhkoklamydia vaivaa vieläkin. Tommi). Paikallinen kännimouho väänsi itsensä mukaan näyttämään tietä ulos kaupungista, mutta sen verran oli lähialueen maantieto ja ilmansuunnat hakusessa, että äijästä oli kyllä enemmän haittaa kun hyötyä. Asui kuulemma aivan toisessa suunnassa eikä välittänyt vittuakaan mihin oli menossa, eikä meinannut millään jäädä kyydistä. Jäi sitten lopulta kaupungin ulkopuolella olevalle bensa-asemalle sompailemaan kaljojensa kanssa.

15.12. Koti
Heitimme oma enkelimme, Madaran, kotiinsa Ceesisiin jossa vanhemmat olivat luvanneet tehdä meille aamupalaa. On siinäkin herätys sunnuntaiaamulle, 9 tuoreen näköistä punkkia majoittuu kuudelta aamulla olohuoneeseen, syövät kaiken eteen tuodun ja haisevat makuupusseissaan. Niin leppoisaa oli takkatulen ääressä, ettei paljon tehnyt mieli siitä persettään nostaa. Kotiin oli kuitenkin lähdettävä, ulkona -15°C, lämmittämätön auto ja viisisataa kilometriä matkaa jäljellä. Laivalla sitten vielä pakko kuunnella votkaturistien urpoilua ja ottaa vastaan henkilökunnan vittuilua omien eväitten tekemisestä: "ei tämä ole mikään armeija". Tervetuloa kotiin ja arkeen.

-Vellu